tiistai 2. syyskuuta 2014

Toinen päivä emona

Ensimmäinen yö meni todella hienosti, pentulaatikosta ei kuulunut kuin pientä vikinää silloin tällöin kun emän ruokabaaria etsittiin. Martan äidinvaistot ovat jotain uskomatonta, en olisi uskonut jos en olisi tätä henkilökohtaisesti kokemassa. Miten minun intomielisestä touhuajasta on tullutkin yhdessä paikassa viihtyvä makailija ja pentujen puunaaja.. Viime yönä Martta kävi kerran ulkona ja se tapahtui koko ajan haukkuen koska ilmeisesti hän haluaa pennuille kertoa koko ajan että missä on ja kohta tulee takaisin. Muu perhe ei kyllä herännyt ( uskomattomia nukkujia ), naapureista en tiedä, toivottavasti eivät.
Nyt näyttää Martalle uni maittavan ja pennut samalla tississä kiinni.. On jo niin kokeneen oloinen äiti että hämmästyttää vaan. Minulla imuri odottaa valmiina töihin mutta en malta herättää äitiä unestaan.
Olen ollut kaksi päivää "hoitovapaalla" mutta voin näköjään huoletta palata töihin, kyllä Martta pennuistaan huolen pitää.
Mittailin pentujen painon aamulla ja yhdellä oli laskenut, muilla noussut ihan kivasti. En kuitenkaan ole huolissani tuosta yhdestä, voi nimittäin olla emännän mittavirhe silloin viime yönä.. Huomenna katsastellaan tilanne uudelleen. Virkeitä ja jänteviä ovat kaikki

1 kommentti: